Kahvilasta Kauppakadulle

Ensimmäinen numero painettiin 2. huhtikuuta 2019, ja siinä oli kuusi sivua, joista kolme käsitteli Tampereen kaupungin hankintailmoituksia, yksi ratikan silloisia pysäkkisuunnitelmia Hervannassa ja kaksi sitä, kuinka paljon Hatanpään sairaalan pysäköintipaikoista oli maksettu. Painos oli 1 200 kappaletta. Ne jaettiin Tampereen teknillisen yliopiston kampusalueelle sekä Hervannan kirjastoon, ja muutama jäi yli, koska jaossa ollut kartta oli piirretty väärin päin.

Kahvilassa istuttiin kuusi tuntia, koska Prisman pöytä oli ainoa paikka, jossa oli jatkojohdolle virta ja tarpeeksi tilaa taittaa A3-arkkeja lattialla. Perustajat olivat entinen Aamulehden taloustoimittaja Riikka Sohlberg, Ylen Pirkanmaan toimituksesta lähtenyt Juha-Pekka Nevala ja ohjelmistokehittäjä Antti Kurki, joka oli rakentanut lehdelle oman julkaisujärjestelmän ennen kuin ensimmäistäkään juttua oli kirjoitettu ja joka teki sen kolmessa viikossa niin yksinkertaiseksi, että se toimi vielä viisi vuotta myöhemmin ilman yhtäkään päivitystä.

Toimitus muutti vuoden 2021 tammikuussa Kauppakadulle, entisiin Tampereen Kauppakamarin tiloihin, joissa oli ennestään neuvotteluhuone ja toimiva verkkoyhteys. Vuokra oli 1 340 euroa kuussa, ja se tuntui silloin kalliilta. Nykyään samassa tilassa työskentelee yhdeksän ihmistä, joista neljä tekee kokopäiväistä uutistyötä ja loput ovat kuvatoimittaja, kaksi avustajaa, verkkokehittäjä ja kaksi myynti- ja markkinointihenkilöä. Tilaan mahtuu kerrallaan kuusi ihmistä. Siksi maanantain palaverit pidetään etänä ja tiistain uutiskokous kasvokkain, koska muuten kukaan ei muista, miltä kollegat näyttävät, ja se on pienessä toimituksessa yllättävän iso ongelma.

Lehden alkupääoma oli 18 400 euroa, joka koostui kolmen perustajan henkilökohtaisista lainoista ja yhdestä tamperelaisen kuljetusyrittäjän antamasta 5 000 euron pääomalainasta. Sitä lainaa ei ole vieläkään maksettu takaisin, ja se mainitaan jokaisessa tilinpäätöksessä erikseen. Ensimmäisenä vuonna liikevaihto oli 47 000 euroa ja tulos 6 200 euroa tappiolla. Vuonna 2024 liikevaihto oli 312 000 euroa ja tulos 14 000 euroa voitolla, mikä ei ole paljon, mutta riittää siihen, että kaksi ihmistä voi saada kuukausipalkan, joka ylittää opintotuen.

Mitä Inkeri ei tee

Inkeri ei julkaise uutisia, joissa ei mainita yhtään nimeä, summaa, päivämäärää tai paikkaa. Tämä sääntö on ollut voimassa elokuusta 2019 lähtien, jolloin toimitus huomasi, että eräs juttu Tampereen kaupungin tilahankkeista oli kirjoitettu niin ympäripyöreästi, ettei siitä selvinnyt edes se, mistä rakennuksesta oli kyse, vaikka jutun oli kirjoittanut ihminen, joka oli käynyt kyseisessä rakennuksessa kolme kertaa saman viikon aikana. Sen jälkeen jokainen juttu on käynyt läpi tarkistuslistan, jossa on kahdeksan kohtaa. Lista ei ole julkinen. Ensimmäinen kohta on aina sama: kuka tämän kertoi ja mistä hän sen tietää. Toinen kohta kysyy, onko luku tarkistettu kahdesta lähteestä. Tämä käytäntö on hidastanut toimitusta, mutta se on myös estänyt neljä korjausta, jotka olisi muuten jouduttu julkaisemaan jälkikäteen.

Lehti ei ota vastaan ilmoituksia yrityksiltä, jotka eivät suostu kertomaan, kuinka paljon ne maksavat Tampereen kaupungille tai Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Tämä raja on karsinut pois kolme merkittävää mainostajaa vuosien varrella, ja menetys on ollut yhteensä noin 22 000 euroa vuodessa. Sohlberg on sanonut asiasta toimituksen kokouksessa, että se on halvin periaate, jonka hän on koskaan ostanut. Kukaan ei ole väittänyt vastaan.

Emme kirjoita henkilökuvia ihmisistä, jotka eivät ole antaneet suostumustaan haastatteluun, emmekä käytä nimettömiä lähteitä kertomaan toisten ihmisten mielipiteitä. Nimetön lähde saa kertoa vain sellaisen asian, jonka voi tarkistaa asiakirjasta, ja asiakirja on pakko mainita jutussa. Tampereen kaupungin viranhaltijat ovat oppineet tämän vuosien varrella, ja nykyään he soittavat toimitukseen usein ennen kuin ehtivät miettiä, mitä sanoa, mikä on toimituksen kannalta kätevää mutta viranhaltijan kannalta joskus hankalaa. Se on hyvä merkki.

Inkeri ei kirjoita jääkiekosta silloin, kun Tappara tai Ilves pelaa, koska ne jutut on jo tehty ja ne löytyvät muualta nopeammin. Sen sijaan lehti kirjoittaa jääkiekosta silloin, kun Hakametsän hallin parkkipaikasta tai Nokian Areenan lipunmyynnistä tehdään päätöksiä, joilla on vaikutusta siihen, kuinka monta ihmistä Tampereella käy töissä. Viimeksi mainitusta aiheesta julkaistiin 7. helmikuuta juttu, jossa oli 14 eri lukua ja yksi kaavio, joka ei mahtunut sivulle vaakasuunnassa. Se piti kääntää. Kukaan ei valittanut.

Keitä me olemme

Toimituksen yhdeksästä ihmisestä viisi on syntynyt Tampereella tai sen välittömässä läheisyydessä, kuten Kangasalla, Ylöjärvellä ja Lempäälässä. Loput neljä ovat muuttaneet tänne opiskelemaan tai töihin, ja he ovat asuneet kaupungissa vähintään kuusi vuotta. Tämä ei ole sattumaa, vaan perustajien tietoinen valinta: jokaisen toimittajan on osattava kertoa, missä Hatanpään valtatie päättyy ja mihin Pyynikin näkötornilta näkee, ilman että hän tarkistaa asian karttasovelluksesta kesken haastattelun.

Päätoimittaja Sohlberg on kirjoittanut Tampereen seudun työmarkkinoista vuodesta 2006 lähtien. Hän on nähnyt, kuinka Nokian irtisanomiset vuosina 2012–2014 muuttivat Hervannan ja kuinka sen jälkeen samalle alueelle nousi ohjelmistoyrityksiä, jotka eivät enää palkkaa satoja ihmisiä kerralla. Toimitussihteeri Nevala vastaa päivittäisestä uutistyöstä ja siitä, että jokainen juttu ehtii verkkoon ennen kello 15:tä, koska iltapäivällä ihmiset lopettavat uutisten lukemisen ja alkavat lukea työsähköposteja. Verkkokehittäjä Kurki on rakentanut julkaisujärjestelmän, joka ei käytä yhtään ulkomaista pilvipalvelua, koska lehden tekstit on tarkoitus säilyttää Tampereella ja varmuuskopiot Ylöjärvellä sijaitsevalla palvelimella. Se on hidasta. Se on meidän.

Kuvatoimittaja Elina Rautio on kuvannut Tampereen rautatieaseman remonttia vuodesta 2021 lähtien ja hänellä on hallussaan yli 4 000 kuvaa samasta laiturista eri vaiheissa. Avustajat Milla Jokinen ja Tuomas Heikkilä tekevät molemmat noin 15 juttua kuukaudessa ja käyvät päivätöissä muissa ammateissa, Jokinen Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Heikkilä Pirkanmaan Osuuskaupassa. Tämä ei ole ihanteellinen järjestely. Se on kuitenkin järjestely, joka pitää lehden pystyssä, ja se on toistaiseksi riittänyt, vaikka kumpikin on joutunut joskus valitsemaan, kumpaan työhön ehtii ensin.

Kenelle tämä on tarkoitettu

Inkerin lukijoista noin 60 prosenttia asuu Tampereella, ja loput Pirkanmaalla. Heistä suurin osa on 35–64-vuotiaita, ja he tilaavat lehden, koska haluavat tietää, mitä heidän omalla alueellaan tapahtuu, ennen kuin asia on päätetty. Kuukausitilaus maksaa 9,90 euroa ja vuositilaus 99 euroa. Opiskelijoille ja työttömille vuositilaus maksaa 49 euroa, ja tämän hinnan olemassaolo on yksi harvoja päätöksiä, joita ei ole koskaan kyseenalaistettu toimituksessa, ei edes niinä kuukausina, jolloin tilausmaksuja on jouduttu perimään myöhässä.

Lehti ei ole voittoa tavoitteleva yritys siinä mielessä, että se maksaisi osinkoja omistajilleen, mutta se ei myöskään ole säätiö tai yhdistys. Se on osakeyhtiö, jonka kolme perustajaa omistavat. Voitto käytetään joko palkkoihin tai siihen, että joku toimittajista voi matkustaa Nokialle tai Valkeakoskelle tekemään jutun, jota kukaan ei muuten tekisi. Viime vuonna tällä rahalla tehtiin kuusi matkaa, joista yksi tuotti jutun Nokian uudesta akkutehdashankkeesta ja kaksi juttua Valkeakosken kartonkitehtaan henkilöstömuutoksista.

Tämä sivu ei kerro, mitä me haluamme olla tulevaisuudessa. Se kertoo, mitä olemme tehneet. Jos haluat tietää lisää, tule käymään Kauppakadulla. Ovi on auki arkisin kello 9–16, ja kahvia on yleensä tarjolla, jos sitä muistaa keittää.